Elämää ensimmäisen mekon jälkeen, eli miten oon edistynyt lolitana

Pahoittelen väliä, viime kerrasta on vähän aikaa :D.

Kuvassa Pullip Mir

Voihan valkosuklaa muffinssi kun aika kuluu nopeesti. Oon ollut lolitana jo 4 vuotta "virallisesti". 2006 tutustuin tyyliin jo mutta vaatteita oli vaikea saada niin se jäi. Vaikka se mustavalkoinen vanhan posliininukkemaisen tyylikäs tyyli kaunis ois vieläkin. 

Tästä mielenkiintoinen artikkeli sen ajan tyylistä : *klick*

Lolitassa tyylin löytyminen on vaikeaa. Vaikka se perustyyli romanttisena vampyyri-goottina ja historiallisemmasta classickista edelleen löytyy mieleisimpänä tapana itselle toteuttaa lolitaa.

Silti muutama hassu sweetimpi juttu eksynyt kaappiin. Ensin se oli Angelic Pretty:n karuselli koska sain siitä idean mustavalkoisista teekupeista ja siten se sopi tyyliin sweetimpänä classickina.

2015. Vielä pitkällä tukalla. Oli siihen aikaan niin iho huonossa kunnossa et leikkasin melkeen kaikki hiukset pois, jätin vaan päälle pidemmän kuten Pidgeottolla Pokemonista ja sain hoidettua päänahkaakin. Olin vielä epävarma lytätäänkö mut mun ihon takia ulos harrastuksesta mutta yllätyin positiivisesti kun kukaan ei oo huomauttanut ihosta mitään.

2015 ostin myös ensimmäisen peruukkini, kuvassa suoraan paketista päähän kun halusin kokeilla miltä 30 luvun glamour kiharat näyttäis mulla. Ja edelleen mulla on tämä sama peruukki käytössä, rakastan Lockshopin laatua.

Lolitan takia otin myös ensimmäisen selfien ikinä vuonna 2015 :D. Nopea sovituskuva kun olin niin innoissani uudesta löydöstäni.

2016 sama mekko istuu väljemmin. Oon laihtunut useampia kiloja, mutta ainakin 9-10 kiloa on lähtenyt kun lasken mitä painoin kun aloitin aktiivisemmin 2014. Enkä edes muuttanut ruokavaliota, liikkunut mitenkään enemmän tai mitään. Stressin vähentyminen melkein minimiin on suurin syy miksi laihtunut. Ja tietenkin piristynyt mieli vaikuttaa kun masennuskin taas vaihteeksi lähtenyt. Mulla ollut vaikeita masennusjaksoja useita mun elämässä. Ensimmäisen kerran halusin poistua tästä maailmasta jo 10 vuotiaana. Mutta fiksuna ihmisenä ymmärsin että masennus on ohimenevää ja keskityin itseni kehittämiseen ja kävin usein pyörälenkeillä ja luin paljon kirjoja. Samaa tehnyt nyt lolitan kanssa, pirteämmällä mielellä jaksaa pukeutua eroavasti kuin muut ja saan siitä voimaa. Ostin myös toisen peruukin Lockshopista.

2016 Vintage teekuppi coordi.

2016 oli aktiivisinta lolitaan pukeutumisen aikaa mutta en kuvannut paljoa itseäni :D.

Ehkä tottuminen uuteen peilikuvaan ja huonot poseeraustaidot oli suurin syy. Tutustuin kahteen ihanaan lolitaan myös tuona vuonna. Ennen Helloconia uskaltauduin laittamaan Lolitat Suomessa-ryhmään kahvitteluseura kyselyä ja sain yhden vastauksen. Vaikka sainkin vain yhden vastauksen, mulle se oli parempi kuin 6-8 vastausta kun en oo niin hyvä isoissa miiteissä. Mulle parin ihmisen seura kerrallaan on just passeli, koska silloin kaikki ehtii puhua rauhassa keskenään ja ite oon huono löytämään puheenvuoroa isoissa miiteissä koska syyt mistä kerron kohta tarkemmin.

Koska nämä 2 lolitaa olivat nyt elämässäni, en tuntenut olevani enää yksin. oli hauskaa olla erikoisia yhdessä. Tykkään paljon online ystävistänikin mutta irl ystäviä ei oo oikeen ollut. Gootti kaverit löys elämän ja thats fine. En muistele pahalla mut unohtaneita kavereita, uusia löytyy aina. Nukkeharrastajista löysin monta ihanaa ihmistä myös. Ainut vika oli välimatka, ei päässyt harrastamaan yhdessä. Lolitassa ajattelin että nyt ois taas korkea aika tutustua paikallisiin ihmisiin. 

Kavereiden tyylit on hienot, classickia ja horrorimpaa goottia. Saan heistä inspiraatiota. Kaikki me ollaan myös samanarvoisessa asemassa, harrastettu tai oltu tyylistä kiinnostuneita monia vuosia. Lupasin aiemmin kertoa syyn miksi en tunne oloani hyväksi isoissa miiteissä, syy on yksinkertaisesti todella syvä ulkopuolisuuden tunne. Mulla on autismi diagnoosit (peruskoulun kävin Dysfasia diagnoosilla erityisluokalla) ja aikuisena sain Asperger diagnoosilla elinikäisen eläkkeen. Eläke siksi koska en osaa olla sosiaalinen kuin muut. Työharjoitteluissa saatoin tehdä viikon työt parissa päivässä ja sosiaaliset tilanteet myös kulutti nopeesti puhki. Yksi uusista ystävistäni epäili itsellään olevan myös asperger ja toinen oli myös hyvin ymmärtäväinen. Tuntui kuin voisin olla heidän seurassaan täysin oma itseni. Aina kun nähdään, oon iloinen jälkeenpäin enkä yhtään väsynyt. Ja varmasti myös harrastaja seuran löytyminen myös innoitti jatkamaan lolitaksi pukeutumista. Tämä tyyli meinaan kerää paljon katseita ja niitä ei kestä jos on sisimmässä huono olla. 

Tästä tuli pitkä teksti, mutta tarinaa riittää seuraavaankin aiheeseen josta oon päättänyt seuraavalla kerralla jutustella. Nimittäin ensimmäinen ja toinen lolita tapahtuma :).